Skip links

Viherkatto

Ekologinen ja egolonen vaihtoehto

About us

Osaava pihasuunnittelu mahdollisstaa toimivan lopputuloksen

Hyvin tehty pihasuunnittelu mahdollistaa onnistuneen pihan toteuttamisen. Pihasuunnitteluun panostaminen maksaa itsensä takaisin, kun lopputuloksena on toimiva ja onnistunut piha. Toteutamme pihasuunnittelua pitkän käytnnön tuomalla ammattitaidolla ja ratkaisumme on helppo toteuttaa kohtuulliisin kustannuksin. Koska usein pääsemme myös hoitamaan tekemiämme puutarhoja, ovat suunnitteluratkaisumme myös helppohoitoisia.

Viherkatot

Viherkatot ovat tulemassa osaksi suomalaisen rakentamisen arkea. Alun perin viherkatot ovat olleet ikivanha pohjoismaalainen perinne, josta nyt on kehitetty rakennusteknisesti kestävä ratkaisu. Moderni ajan tarve syntyi n. 40 vuotta sitten Saksassa, kun kaupunkialueiden pohjaveden pinta ryhtyi laskemaan ja sen laatu heikkeni. Todettiin, että kaupungit oli rakennettu liian tiivisti, jotta sadevedet voisivat hiljalleen imeytyä pohjavedeksi. Laajamittainen puistojen rakentaminen kaupunkien keskustoihin ei ollut realistista, joten jäljelle jäi kattojen hyötykäyttö. Suurin yksittäinen viherkattojen etu on ns. hulevesien (sadevedet) varastointi ja viivyttäminen. Rankkasateiden jälkeen vesi poistuu hiljalleen katolta, jonka jälkeen se voidaan imeyttää tontille ja sitä kautta lopulta pohjavedeksi. Viherkatoilla on lukemattomia muita hyviä ominaisuuksia. Bitumipohjaisen vedeneristekerroksen ikä vähintään kaksinkertaistuu, kun auringon UV-säteet eivät pääse vaurioittamaan sen herkkää pintaa. Viherkatot parantavat pienilmastoa, sitovat pölyä ja haitallisia pienhiukkasia sekä suojaavat melulta. Viherkatto mahdollistaa viihtyisän oleskelun ja antaa lisää tilaa erilaisille toiminnoille.

Viherkatot – nykyaikaiset ratkaisut

Oikeanlaiset materiaalivalinnat ja valaistus Suunnittelijalla pitää myös olla hyvä materiaalituntemus. On tiedettävä mitkä materiaalit ovat sopivia ja mitä materiaaleja voi käyttää yhdessä toisten kanssa. Pihan valaistus on monesti merkittävä turvallisuuteen ja viihtyvyyteen vaikuttava tekijä. Valaisinvalinnat luovat parhaimmillaan näyttävän kokonaisuuden. Nykyinen LED-tekniikka edellyttää päivitettyä suunnitteluosaamista, muuten voi tulla yllätyksiä. Vaikka kaikki edellä mainittu ns. tekninen osaaminen olisi tehty moitteettomasti, ei pihasuunnittelu tuota hyvää lopputulosta ilman esteettistä ymmärrystä.

Viherkatot

Viherkatot ovat tulemassa osaksi suomalaisen rakentamisen arkea. Alun perin viherkatot ovat olleet ikivanha pohjoismaalainen perinne, josta nyt on kehitetty rakennusteknisesti kestävä ratkaisu. Moderni ajan tarve syntyi n. 40 vuotta sitten Saksassa, kun kaupunkialueiden pohjaveden pinta ryhtyi laskemaan ja sen laatu heikkeni. Todettiin, että kaupungit oli rakennettu liian tiivisti, jotta sadevedet voisivat hiljalleen imeytyä pohjavedeksi. Laajamittainen puistojen rakentaminen kaupunkien keskustoihin ei ollut realistista, joten jäljelle jäi kattojen hyötykäyttö. Suurin yksittäinen viherkattojen etu on ns. hulevesien (sadevedet) varastointi ja viivyttäminen. Rankkasateiden jälkeen vesi poistuu hiljalleen katolta, jonka jälkeen se voidaan imeyttää tontille ja sitä kautta lopulta pohjavedeksi. Viherkatoilla on lukemattomia muita hyviä ominaisuuksia. Bitumipohjaisen vedeneristekerroksen ikä vähintään kaksinkertaistuu, kun auringon UV-säteet eivät pääse vaurioittamaan sen herkkää pintaa. Viherkatot parantavat pienilmastoa, sitovat pölyä ja haitallisia pienhiukkasia sekä suojaavat melulta. Viherkatto mahdollistaa viihtyisän oleskelun ja antaa lisää tilaa erilaisille toiminnoille.

Viherkatot – nykyaikaiset ratkaisut

Kauppakeskuksen katolle voi rakentaa täysimittaisen jalkapallokentän (Berliini) tai katosta voi tehdä päiväkodin leikkipihan. Nykyään kerrostaloalueen paikoituspaikat sijoitetaan maan alle betonikannen alle. Tälle kannelle rakennetaan piha, joka itse asiassa on parhaimmillaan viihtyisä viherkatto. Hyvin suunniteltuna ja rakennettuna siitä saa niin viihtyisän ja kukoistavan pihan, että ulkopuolinen ei ymmärrä sen olevan rakennettu betonin päälle. Nyt Suomessakin on päästy yhteisymmärrykseen siitä, miten viherkatot tulisi rakentaa. Aiheesta on valmistunut RT-kortti, jonka pohjalta viherkattojen suunnittelu on helppoa. Katto on niin vaativa kasvupaikka, että ohjeistus kannattaa ottaa vakavasti. Samojen periaatteiden mukaan toimitaan muuallakin maailmassa. Toisen yhtiömme Alotec Oy:n toimittaman tekniikan avulla olemme toteuttaneet näyttävät viherkatot, pääasiallisesti Etelä-Suomeen. Optigreen teknologia mahdollistaa viherkattojen rakentamisen monella eri tavalla. Normaaliratkaisuilla kattokulma saa olla jopa 35 astetta, erikoistapauksissa yli 40 astetta. Kasvillisuus voi yksinkertaisimmillaan olla maksaruohotyyppistä, jolloin selviää ohuella 6-8 cm kasvualustalla. Kasvualusta on yksi tärkeimpiä viherkattojen komponentteja. Siihen ei kelpaa puutarhoissa ja puistoissa käytetty multa. Viherkatoilla käytettävän kasvualustan on oltava hyvin läpäisevää, sillä liian märkänä se tuhoaa kuiville paikoille sopeutuneet kasvit. Samalla sen pitää kuitenkin kyetä varastoimaan vettä ja luovuttamaan se kuivana aikana kasvien käyttöön. Yli 10 cm:n kasvualustapaksuus mahdollistaa jo paljon kauniimmat ja monimuotoisemmat viherkatot. 30 cm:n paksuinen rakenne antaa mahdollisuuden käyttää pensaita ja vielä paksumpi kerros jo tuo pienet puut viherkatoille. Olemme viime vuosien aikana tehneet vertailevaa tutkimusta erilaisten kasvien käytöstä viherkatoilla. Lue lisää viherkatto.net sivuilta

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Highest quality on the market

Highest quality on the market

Subscribe and get 20% off your first purchase. Because we know just how is to get the size, color and even the garment right.

Custom renovations

Custom renovations

Subscribe and get 20% off your first purchase. Because we know just how is to get the size, color and even the garment right.

8 years industry experience

8 years industry experience

Subscribe and get 20% off your first purchase. Because we know just how is to get the size, color and even the garment right.

Tämä sivusto käyttää evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi, jatkamalla sivuille hyväksyt evästeiden käytön.