Skip links

Viherrakentamisen suunnittelu kantaa pitkälle

Onnistunut viherrakentaminen alkaa aina hyvällä suunnittelulla. Osaava viherrakentaja pystyy ratkaisemaan monia pulmia työmaalla, mutta parasta resurssien käyttöä on kuitenkin riittävä panostaminen viherrakentamisen suunnitteluun.

Puutarhapalvelu - pihasuunnittelu

Panosta viherrakentamisen suunnitteluun

Onnistunut viherrakentaminen alkaa aina hyvällä suunnittelulla. Osaava viherrakentaja pystyy ratkaisemaan monia pulmia työmaalla, mutta parasta resurssien käyttöä on kuitenkin riittävä panostaminen viherrakentamisen suunnitteluun.

Viherrakentamiseen sisältyy lukuisia eri työvaiheita, joten kyse ei ole pelkästään mullan levittämisestä ja kasvien istutuksesta. Varsinkin peruskorjauskohteissa voi viherrakentaminen alkaa talon salaojituksen ja kattovesien ohjauksen uusimisella. Uudisrakentaminen vaatii uuden lainsäädännön ja kaavamääräysten vuoksi ns. hulevesien (sadevedet) talteenottoa ja niiden imeyttämistä ja viivyttämistä tontilla. Suomessa hulevesien käsittelystä on vähän kokemusta. Me olemme valmistautuneet lakimuutokseen hakemalla jo pitkään osaamista sekä Saksasta ja muista Pohjoismaista, erityisesti Norjasta.

Viherrakentaminen – palvelut jokaiseen tarpeeseen

Usein tontilla joudutaan tekemään maan kaivuuta ja maamassojen siirtelyä sekä poisajoa. Myös tähän tarkoitukseen meiltä löytyy oma kalusto. Isoissa kohteissa viherrakentaminen voidaan toteuttaa yhdessä aliurakoitsijaverkostomme kanssa. Meillä on yli 30-vuoden aikana valikoitunut luotettava ja ammattitaitoinen avustajajoukko, jonka avulla pystymme auttamaan kaikissa piha-asioissa.

Maatöiden yhteydessä teemme pihavalaisimien maakaapelityöt ja tarvittaessa salaojituksen. Käytännössä maatyöt tarkoittavat käytävien ja muiden rakenteiden pohjustamista murskeella sekä istutus- ja nurmialueiden kohdalla mullan levittämistä. Hyvä viherrakentaminen lähtee laajasta maa-ainesten tuntemuksesta. Maalajien ominaisuuksien tarkka tunteminen edesauttaa niiden hyväksi käyttöä tontilla. Maiden poisajo maankaatopaikalle on kallista ja joskus aivan turhaa. Ammattitaitoinen rakentaja säästää selvää rahaa, kun resurssit käytetään hyvin hyödyksi.

Oikeanlainen kasvualusta ja sen käsittely on tärkeää

Näyttävän ja kukoistavan puutarhan tärkein tekijä on hyvä kasvualusta istutettaville kasveille. Tämä ei ole kohta, missä kannattaa säästää. Soveltumattoman ja huonolaatuisen kasvualustan (mullan) vaihtaminen jälkeenpäin on todella kallista. Mieluummin kannattaa rakentaa piha etapeissa muutaman vuoden kuluessa kuin säästää väärässä kohdassa.

Ammattitaitoinen viherrakentaminen varmistaa, että kasvualustat käsitellään aina asianmukaisesti. Sen päältä ei koskaan saa ajaa raskailla koneilla, sillä silloin kasvualustan rakenne muuttuu huonommaksi peruuttamattomasti. Erityisesti sateella tulee olla todella varovainen. Itse asiassa juuri tästä on kyse hyvässä viherrakentamisessa. Kaikki materiaalit on tunnettava niin hyvin, että vahinkoa ei synny niiden kanssa toimittaessa. Erilaiset kasvit edellyttävät erilaisia kasvualustoja. Harmaa-ajuruoho tai maksaruoho viihtyvät pelkässä sorassa kun taas alppiruusut tarvitsevat happaman ja kosteutta pidättävän maan. Jotkut perennat edellyttävät lähes suoraa kontaktia veteen.

Kasvit ovat meille viherrakentajille tärkein rakennusmateriaali. Niitä tulee osata käsitellä oikein ja oikea-aikaisesti. Osa puista ja pensaista on paras istuttaa keväällä, toisille taas ajankohdalla ei ole merkitystä. Ammattitaitoinen viherrakentaminen mahdollistaa kukoistavan puutarhan synnyn.

Ns. kovien pinnoitteiden kanssa pitää olla yhtä tarkkana. Viherrakentajan tulee tuntea sekä betoni- että luonnonkivet ja niiden käsittely. Näiden kiinnitys- ja saumausmateriaalien tuntemus korostuu Suomen talvessa. Tämän lisäksi kauttamme saatte hyvän osaamisen sähkötöissä, piharakennusten ja rakenteiden teossa. Puusepän työt ovat meillä erityisen laadukkaita. Lisäksi verkostomme kautta saatte osaajat räjäytystöihin, puiden kaatoon yms.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Otamme huomioon ympäristöystävällisyyden pihasuunnittelussa

Erityisesti ympäristöystävällinen pihasuunnittelu on meille mieluista. Vuonna 2014 suunnittelimme Etelä-Kirkkonummelle aivan uudenlaisen perennaryhmän, jossa käytimme kuivan ja puolikuivan preerian kasveja Minnesotasta. Tämä suunnitteluratkaisu on osoittautunut erinomaiseksi, sillä iso ryhmä kukoistaa eikä talven aikana yksikään kasvi kuollut. Kasvit istutettiin pelkkään hiekkaan. Teemme myös kernaasti ns. biotooppipohjaista pihasuunnittelua, jossa kasvillisuus optimoidaan jokaisen kohteen maaperään sekä kosteus- ja kasvuolosuhteisiin. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Highest quality on the market

Highest quality on the market

Subscribe and get 20% off your first purchase. Because we know just how is to get the size, color and even the garment right.

Custom renovations

Custom renovations

Subscribe and get 20% off your first purchase. Because we know just how is to get the size, color and even the garment right.

8 years industry experience

8 years industry experience

Subscribe and get 20% off your first purchase. Because we know just how is to get the size, color and even the garment right.